Heidi Komulainen

“Koulutuksen riistäminen on pahin ihmisoikeusrikos, mitä voidaan tehdä, koska sitä kautta kielletään ja tukahdutetaan ihmisen potentiaali.” - Elisa Aaltola Martha Nussbaumiin viitaten.

Päätin tässä vielä mielenvirkistykseksi sivistää itseäni yhdellä ylimääräisellä kurssilla ennen valmistumistani. Olen eilen ja tänään käynyt Elisa Aaltolan ihmisoikeuksien filosofiaa -luennoilla uopion yliopistolla. Mieli on tosiaan kevätauringon ja perimmäisten kysymysten äärellä virkistynyt kummasti. Eristyisesti mieleeni jäi eiliseltä luennolta tuo Aaltolan pitkän alustuksen päätteeksi esittämä Nussbaumin perustelu sille, miksi juuri tasa-arvoinen koulutus on niin tärkeä ihmisoikeus.

Filosofisen “kykynäkemyksen” mukaan meillä ihmisillä tulisi olla vapaus lajityypillisten kykyjemme tai toimintatapojemme seuraamiseen, jotta voisimme näiden vapauksien kautta saavuttaa mahdollisimman hyvän elämän. Nussbaum on listannut erilaisia kykyjä, joihin ihmisellä tulisi olla vapaus ja niitä ovat mm. elämä, ruumiillinen koskemattomuus, terveys, ajattelu, tunteet, sosiaalisuus, leikki, omaa ympäristöä koskeva kontrolli, aistit ja mielikuvituksen käyttäminen. Ihmisoikeusajattelu pohjautuu tällaiseen vapauskäsitykseen ja jotta ihmiset voisivat toteuttaa näitä vapauksia, on syrjäytymien alasajaminen oleellista ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta.

Köyhä  ei ole vapaa toteuttamaan vapauksiaan eivätkä ihmisoikeudetkaan hänen kohdallaan toteudu sen vuoksi, että hänen potentiaalinsa toteuttaa kaikkia lajityypillisä ominaisuuksiaan, tukahtuu päivittäisestä leivänsaannin varjoon. Siksi me tarvitsemme yhteiskuntaa, jossa köyhyyttä ei hyväksytä osana arkea - ei vaikka se olisi kuinka marginaalinen ilmiö, kaltereiden, sairaaloiden ikkunoiden, massapäiväkotien tai aidattujen pihojen takana poissa silmiemme alta.

Uusliberalismissakin kaunista sanaa vapautta kunnioitetaan ja pidetään arvossa. Uusliberalismissa ja itse asiassa myös libertarismissa vapaus saa kuitenkin aivan erilaisen sisällön, kuin miten se on ymmärretty ihmisen taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia (TSS) oikeuksia kunnioittavassa hyvinvointivaltiossa. Uusliberalismissa korostetaan markkinoiden vapautta ja uskotaan todella siihen, että mitä laajemmin eri elämänalueita saadaan (itsesäätelevien)markkinoiden piiriin, sitä suurempi on myös ihmisten hyvinvointi. Libertarismissa valtion merkitystä halutaan hälventää. Se on yksi äärivapautta kannattava ideologinen suuntaus, jossa ajatellaan, että valtion “tulisi jättää ihmiset rauhaan”. Samalla kuitenkin myös ihmisten TSS-oikeuksia tullaan rajoittaneeksi, kun kaikki mahdolliset velvoitteet halutaan alasajaa. Libertanistisella ajattelulla ajetaan toisin sanoen helposti myös valtion positiivisia velvoitteita, kuten ihmisten tuloeroja kaventava verotussysteemiä.

Jotta ihmiset ylipäätään ymmärtäisivät oman potentiaalinsa ja kykenisivät toimimaan tasavertaisesti vapaan tahtonsa mukaisesti, on sivistyspääoma ja koulutus tässä avainasemassa. Koulutus tukee toisin sanoen ihmisten mahdollisuutta kukkia. Sivistys on se aurinko, joka on kaiken rakentavan kehityksen edellytys.

 Aloiteteksti ja vastaus valtuustoaloitteeseen löytyy täältä:

http://www.kuopio.fi/intrakun.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/E892879CCABD1F13C22576EB004A5606?OpenDocument

Tässä eilen 29.3.2010 valtuustossa pitämäni puhe kokonaisuudessaan:

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut sekä muut läsnäolijat:  

Jätin 16.11.2009 valtuustossa itseni ja 24 muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen sen selvittämiseksi, millaisia kansanterveydellisiä, kustannus- ja ilmastovaikutuksia seuraisi, jos kuopiolaisissa kouluissa ja päiväkodeissa otettaisiin käyttöön viikoittainen kasvisruokapäivä sekä lähiruokapäivä. Aloitteessa me valtuutetut pyysimme myös arviota lähi- ja kasvisruokapäivän käyttöönoton mahdollisuuksista sekä kuopiolaisten lasten, nuorten ja vanhempien arvioita siitä, löytyykö ehdotetulle toimenpiteelle ylipäätään kannatusta.

Kuopion Aterian toimitusjohtaja Liisa Pirskasen ja asiakkuuspäällikkö Sari Karttusen aloitteen vuoksi laatima selvitys ansaitsee kiitoksen. Ilmastovaikutusten arviointi annetusta vastauksesta puuttuu, mutta toisaalta kaikille lienee itsestään selvää, että suosimalla lähellä tuotettua ruokaa ja siirtämällä ruoantuotantoa kasvispainotteisempaan suuntaan, olisi tällä saavutettavissa myös selkeitä positiivisia ilmastovaikutuksia.

Esimerkiksi viime torstain (25.3.2010) Helsingin Sanomista on luettavissa, kuinka kansainvälisen ilmastopaneelin puheenjohtaja Rajendra Pachauri on syyttänyt lihantuotantoa päästöistä ja kehottanut ihmisiä syömään vähemmän lihaa. Maailman ruokajärjestön muutaman vuoden takaisen arvion mukaan lihantuotannon osuus kasvihuonepäästöistä on 18 prosenttia, kun liikenteen osuus päästöistä arvioidaan olevan vain noin 13 prosenttia. Maailman ruokajärjestön laskelmissa lihantuotannon päästövaikutuksista on huomioitu kaikki päästöt matkalla maatiloilta ruokapöytään, kuten lannoitteiden, maanmuokkauksen, metsien hävittämisen, maatalouskoneiden sekä itse kotieläinten aiheuttamat päästöt. Ilmastoasiantuntijoiden Robert Goodlandin ja Jeff Anhangin mukaan lihantuotannon leikkaaminen vähentäisi ilmastonlämpenemistä tehokkaammin kuin siirtyminen fossiilisista polttoaineista uusiutuvaan energiaan. Tuotantoeläimiä on nykyaikana kymmeniä miljardeja enemmän kuin esiteollisena aikana ja tuotantoeläimet aiheuttavat Goodlandin ja Andhangin arvion mukaan liki 40 prosenttia kaikista maailman metaanipäästöistä. Köyhissä maissa lihantuotannon vähentäminen vain pahentaisi ruokapulaa eikä se siksi ole niissä perusteltua, mutta meillä länsimaissa vastaavaa riskiä ei liene vielä näköpiirissä.

Yksi keskeinen perustelu aloitteelleni olikin Kuopion ilmastopoliittisen ohjelman mukainen tavoite leikata paikallistasolla päästöjä 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

Toinen tärkeä peruste selvittää lähi- ja kasvisruoan lisäämismahdollisuuksia kuopiolaisissa kouluissa ja päiväkodeissa löytyy Pohjois-Savon maakuntasuunnitelmasta vuoteen 2030, jossa kehittämistavoitteiksi maakuntatasolla on asetettu mm. energiatehokkaiden palveluiden lisääminen, elinkeinojen veturialojen kilpailukyvyn parantaminen, yritystoiminnan uudistaminen, sekä maakunnan vetovoiman ja työikäisten tulomuuton lisääminen, työikäisten työhön osallistuminen ja tuottavuuden nosto. Tilastokeskuksen trendiennusteen mukaan alkutuotannon työpaikkojen määrä tulee Pohjois-Savossa laskemaan vuoden 2008 noin seitsemästä tuhannesta työpaikasta noin 4100 työpaikkaan vuonna 2030. Tämä tarkoittaa käytännössä, että reilut 41 prosenttia paikallisista alkutuotannon työpaikoista karsiutuisivat pois. Alkutuotantosektorilla työpaikkojen määrän ennustetaankin putoavan eniten. Heti perässä tulee metsäteollisuus, jossa ennustettu työpaikkojen vähentyminen vuoden 2008 tasosta vuoteen 2030 on yhteensä 1650 työpaikkaa eli reilun 40 prosentin verran sekin.

Alkutuotannolla tarkoitetaan lähinnä paikallista maataloutta. Maatalouden piirissä elintarviketuotantoa on Suomen EU jäsenyyden myötä keskitetty kiihtyvällä vauhdilla aina vain suurempiin yksiköihin, jotta elintarviketuottajien olisi ylipäätään mahdollista osallistua laajoihin kilpailutuksiin Euroopan ja maailman vapailla markkinoilla. Tämän kehityksen vaikutukset näkyvät nyt konkreettisina lukuina ja lausumina myös täällä Pohjois-Savossa, Kuopiossa ja tässä valtuustoaloitevastauksessakin. Paikallistalouksien suosiminen ei ole enää lain puitteissakaan sallittua, vaikka kaikki täällä paikallistasolla varmasti ymmärtävät ne työllisyys-, ilmasto- ja kansanterveydellisetkin hyödyt, mitä olisi saavutettavissa sillä, että julkisissa hankinnoissa voisimme suosia pieniä ja keskisuuria paikallisyrityksiä ja muita yhteisöjä.

Vastauksessa on esitetty monia käytännön syitä sille, miksi lähiruoan hankkiminen on nykytilanteessa vaikeaa tai jopa mahdotonta joidenkin tiettyjen elintarvikkeiden osalta. Tällaisia syitä ovat mm. se, että monien kuivaelintarvikkeiden alueellinen varastointi on pääsääntöisesti kokonaan lopetettu Suomessa. Syynä lähileipomotuotteiden vaikealle hyödyntämiselle kouluissa ja päiväkodeissa on esitetty paikallisten leipomotuotteiden liian korkeat suolapitoisuudet ja liian niukka tarjonta suhteessa julkisen sektorin kysyntään. Riittävän suuria perunaviljelmiäkään ei Kuopion lähialueilta löydy vastaamaan 15 000 koulu- ja päiväkotiaterian noin tuhannen kilon päivätarvetta kohti. 

  Kuitenkin ehkä merkittävimmän esteen lähiruokapäivän käyttöönotolle muodostaa Suomessa vuonna 2007 säädetty Laki julkisista hankinnoista ja erityisesti sen 4:s pykälä, jossa määritellään maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen mukaiset ehdot. Pykälän mukaisesti muissa sopimusvaltioista oleviin tarjoajiin ja tarjouksiin on sovellettava samoja ehtoja kuin Suomesta ja muista Euroopan unionin jäsenvaltioista oleviin tarjoajiin ja tarjouksiin.  

Vastauksessa valtuustoaloitteeseen tämä asia on ilmaistu kirjoittaen, että ”Hankintalain mukaan lähiruokaa tai kotimaisuutta ei voida käyttää kriteerinä elintarviketarjouspyynnöissä”. Ja näinhän se tämän hetkisen lainsäädännön puitteissa onkin. Lisäksi lausunnossa todetaan, että tiettyjen toimijoiden suosiminen vain niiden maantieteellisen sijoittumisen perusteella voisi pahimmillaan johtaa hintojen hallitsemattomaan nousuun ja sitä kautta kokonaiskustannusten kasvuun, mistä en itse ole aivan yhtä vakuuttunut. Eikö myös elintarviketuotannon monopolisoituminen voi johtaa aivan samalla tavoin hintojen nousuun ja jopa vapaata paikallistason kilpailua todennäköisemmin?

Kuljetuskertojen minimoinnilla on sinänsä saavutettavissa niin taloudellinen kuin ympäristöhyöty, kuten aloitevastauksessa todetaan. Epäilen silti, että vaikutus ympäristön kannalta on varmasti positiivisempi jos kuorma-autot kuljettaisivat sekä varastot säilöisivät ja käsittelisivät elintarvikkeita maakunnan sisällä kuin sillä, että esimerkiksi kala tuodaan laivoilla, rekoilla, lentäen ja rautateitse rautaan tai muoviin pakattuna jättierissä toiselta puolen maapalloa. Ja mitä enemmän kaloja jää hyödyntämättöminä paikallisjärviin, sitä nopeammin järvet myös rehevöityvät ja mitä nopeammin suuret kalantuottajayhtiöt tyhjentävät valtameriä, sitä epäoikeudenmukaisemmin kalaa ohjautuu länsimaisten ja kehittyvien maiden ihmisten ruokapöytiin. Trendi kun tuntuisi olevat, että kalaakin saa aina vain varmemmin rahalla kuin paikallisilla pyydyksillä.

Toiminta on varmasti sinänsä kustannustehokkaampaa, kun tilauksissa suositaan mahdollisimman suuria tarjoajia ja sitä kautta tarjoukset keskittyvät aina vain suppeammalle joukolle toimittajia. Mutta ei ole yksiselitteisesti ilmaston- tai ympäristön kannalta myönteistä menetellä näin. Kuljetusmatkat todennäköisesti pidentyvät, elintarvikkeiden varastointiin kuluu suurempi määrä energiaa kuin jos niitä tuotettaisiin lähempänä kuluttajaa. Tällainen suurtuotannon suosiminen myös vieraannuttaa lapsia ja nuoria suhteessa luontoon. Kun lapset oppivat pienestä pitäen, että kala on sama kuin kalapuikko tai että broileri on vain pakastebroileria, voi sitä popsia huoletta samalla tavoin kuin porkkanaa tai puuroa. Eivätkö kalat tai kana sitten ole tässä ihmisen järjestämässä ekosysteemissä enää kasvista korkeammalla?

Mutta kuten jo alussa totesin, ovat selvityksen laatineet Kuopion Aterian toimitusjohtaja Liisa Pirskanen ja asiakkuuspäällikkö Sari Karttunen ansainneet kiitoksen hyvin tehdystä työstä. Yhteistyötä Pohjois-Savon maaseudun elinkeinojen kehittäjän Pro Agrian kanssa on varmasti syytä jatkaa tulevaisuudessakin. Lisäksi kaikenlainen kannustaminen paikallisyrittäjien välisen yhteistyön lisäämiseksi lienee tarpeen, jotta maakunnan ja Kuopion alueen omavaraisuutta elintarviketuotannon osalta voidaan vahvistaa entisestään.

Lähidemokratiankin nimissä katson parhaaksi odottaa asiakaskyselyn tulokset ennen toimenpiteisiin ryhtymistä asian eteenpäin viemiseksi. Toivoisin, että kysely tehtäisiin kuluvan vuoden aikana siten, että sen tulosten valossa olisi mahdollista joko sisällyttää tai olla sisällyttämättä tuota 80 000 euron tarvittavaa lisämäärärahaa kaupungin vuoden 2011 talousarvioon. Paikallisilta yrittäjiltä toivon asiassa reipasta yhteistyöhenkeä, rohkeutta ja innovatiivisuutta.

Tähän lopuksi vielä kaino toive teille kaikille, arvoista kuulijat: Popsi, popsi lähiporkkanaa, Pohjois-Savoa se vahvistaa!

Arvoisat rauhansisaret, -veljet ja muut kuulijat,

Suomen ulkoasiainministeriön sivuilta on luettavissa, että Suomen ulkoministeri Alexander Stubb isännöi 4.3.2010 Helsingissä järjestettävää Nato seminaaria. Seminaarin järjestävät yhteistyössä Naton niin sanotut ”kumppanimaat” Suomi ja Ruotsi. Sen teemana on ”Naton strategisen konseptin uudistaminen” sekä ”kokonaisvaltainen lähestyminen kriisinhallintaan”.

Samaan aikaan 3.- 4.3 järjestää Suomen Puolustusministeriö ja Ulkoministeriö maanpuolustuskorkeakoulussa Naton seminaarin kansainvälisen ihmiskaupan vastustamisesta. Siellä on tarkoituksena pohtia, kuinka sotilaiden osallistuminen ihmiskauppaan estettäisiin ja luoda ohjeita Naton johtamien operaatioiden komentajille tähän liittyen. Vaikka tämän seminaarin sisältö sinänsä on varsin kannatettavanlaatuista kehitystyötä, en voi olla ihmettelemättä, miksi Nato on yksi sen järjestäjätahoista? Käsitykseni mukaan kun Suomi ei ole vielä kyseisen sotilasliiton jäsen…

Galluppien kertoessa edelleen kansan enemmistön kielteisestä suhtautumisesta Nato-jäsenyyteen, maamme ulkoministeri viis veisaa kansan mielipiteestä ja järjestelee kaikessa hiljaisuudessa Nato-seminaareja tällä vielä jokin aika sitten puolueettomalla maaperällä! Missähän vaiheessa herkällä korvalla kansaa kuunteleva johtopuolueemme Kokoomus ajatteli tiedottaa suomalaisille ja savolaisille, ettei maassamme enää tarvita kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä, koska ulkoministerin ”kumppanuus” Naton kanssa on jo sen verran pitkällä ettei varsinaisesta jäsenyydestä olisi enää mitään lisäarvoa?

Minä sanon että tällainen peli on vihellettävä poikki! Nato on jo maantieteellisen sijaintimmekin vuoksi Suomelle aito turvallisuusuhka eikä tällaista Suomen ulkoministerin ja Naton veljeilyä tarvitse enää seurata vierestä hiljaa hyväksyen. En toivoisi Nato-jäsenyyden nousevan vuoden 2011 eduskuntavaalien kärkiteemaksi – Nato-vaaleja kun tässä maassa on ollut jo ihan riittämiin – mutta äänestäjien kannattaa ottaa äänestyspäätöksissään huomioon myös se, että antaessaan äänensä Kokoomukselle, antavat he samalla siunauksensa Stubbin kaltaisille kansanjohtajille, joiden kansaa kuuntelevat korvat ovat näköjään vain mainoksiin käytetystä kalliista paperista ja pahvista tehdyt!

Jokin aika sitten luin Savon Sanomista, että Nato kaavailee globaalia laajentumista. Venäjälle laajentumista kaavailivat kokoomuspoliitikot myös viime keväänä Kuopiossa järjestämässään Nato-tilaisuudessa. Olisihan se hienoa, jos Nato laajenisi niin, että lopulta kaikki maailman maat olisivat sen jäseniä ja aseistariisunta voisi alkaa. Rauhan linnut täyttäisivät taivaan kannen Naton lippujen liehuessa niiden rinnalla… Jokin tässä mielikuvassa kuitenkin mättää.

 Joku on tainnut nyt unohtaa, että Nato on sotilasliitto – ei rauhanliitto. Se huolehtii jäsenmaidensa turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti, mutta viime vaiheessa myös sotilaallisesti. Jo liiton nimi; the North Atlantic Treaty Organisation eli Pohjois-Atlantin liitto, kertoo osaltaan siitä, ettei Naton intresseissä ole kosiskella jäsenikseen köyhää etelää, vaan olla turvaamassa – tarvittaessa myös sotilaallisesti - vain rikkaan pohjoisen asemaa. On syytä muistaa, ettei länsimaiden rauhaa, turvaa, demokratiaa ja nykyistä elintasoa olisi saavutettu ilman kehittyvien maiden uhrauksia niin luonnonvaroissa, työvoimassa kuin velkataakassakin mitattuna. Niin kauan kuin Nato hallitsee ja ”rakentaa jäsenmaidensa turvallisuutta tarvittaessa myös asein”, on ihan turha kuvitella, että sen ulkopuolelle jäävät kehittyvät maat voisivat aidosti neuvotella ratkaisuista maailmanlaajuisiin ruoka-, finanssi- tai ilmasto-ongelmiin yhdenvertaisina neuvottelijoina Nato-jäsenmaiden kanssa ja yhtä kauan kuin Nato asevarustelullaan vaikuttaa osaltaan siihen, kuinka varallisuutta globaalilla tasolla jaetaan rikkaiden ja köyhien maiden kesken, tulee globaali eriarvoisuus olemaan kasvava – ei pienentyvä trendi. 

 Maailmanlaajuinen demokratia, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, rauha, solidaarisuus ja tasa-arvo eivät ole toteutettavissa sotilasliittojen kautta ja siksi Suomenkin tulisi yhtenä (vielä) puolueettomista maista olla suunnannäyttäjä kohti laajaa aseistariisuntaa ja sitä kautta kohti huomisten lapsien maailmaa, jossa konflikteja ratkotaan keskustelemalla – ei asein. —

Tammikuun alussa Berliinissä kokoontunut Euroopan Vasemmisto tuomitsi lausunnossaan jyrkästi USA:n ja Nato-johtajien kaavaileman Afganistanin laajennetun sotasuunnitelman. Suomessa Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on myös ottanut kielteisen kannan suomalaissotilaiden lisäämisestä Afganistaniin ja on osaltaan vaatinut suomalaisjoukkojen poisvetämistä sekä niiden korvaamista voimavaroilla maan jälleenrakentamiseen.

Afganistanin tunnetuin naispoliitikko, sodanvastustaja Malai Joya on kansainväliselle yhteisölle lähettämässään viestissä sanonut, että maan kansalaisten tulisi saada itse päättää omasta kohtalostaan ja tulevaisuudestaan. Hänen käsityksensä mukaan ulkomaalaisten sotajoukkojen läsnäolo maassa vain kiihdyttää sisällissotaa ja siksi ne tulisi vetää pois. Naisten asema on Malai Joyan mukaan maassa nyt yhtä huono kuin mitä se oli taleban-hallinnon aikaan.

Jos Suomi haluaa aidosti olla edesauttamassa rauhan ja demokratian kehittymistä Afganistaniin, tulisi sen tukea siviiliyhteiskunnan rakentamista. Sen sijaan, että lähetämme aina vain lisäjoukkoja Naton operaatioihin ja saamme lukea lehdistä kasvavasta sotilas- ja siviiliuhrien joukosta, maamme voisi erilaisella politiikalla aivan yhtä hyvin olla esimerkillinen puolueetonta rauhanpolitiikkaa ajava maa, joka osaltaan auttaisi rauhanprosessin aikaansaamista maan hallituksen ja kapinallisten kesken. Sotilaiden lisääminen NATO- ja USA-vetoisiin operaatioihin ei rakenna rauhaa, vaan osaltaan lisää yhteenottoja. Rauhaa ei ole koskaan rakennettu asein. Siksi sanon täällä teidän kanssanne tänään ja vastaisuudessakin EI NATOLLE! KYLLÄ MAAILMAN RAUHALLE, TASA-ARVOLLE ja SOLIDAARISUUDELLE! Peace, love and demonstrations!

Satuin sopivasti TV:n ääreen juuri, kun Yle TV1 kanavalla alkoi Ulkolinjan dokumentti ”Elää ja kuolla Kabulissa” (Nähtävissä Yle areenassa 28.1.2010 asti: http://areena.yle.fi/video/697996).

Muistuipa siinä TV:tä katsellessa mieleeni, että Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki viritteli keskustelua aiheesta jo viime kesänä vaatiessaan, että Suomi vetäisi rauhanturvaajansa pois Afganistanista (HS 28.7.2009). Jo tuolloin oli selkeästi nähtävissä, että niin Suomen kuin monien muidenkin Euroopan maiden osanotto Nato-johtoiseen ISAF-operaatioon on samalla oikeuttamassa maan sotatoimia ja ylläpitämässä korruptoitunutta hallintoa.

Dokumentista käy ilmi, että jopa operaatioon osallistuneet sotilasjohtajat ovat viime aikoina toivoneet poliitikoilta valtuuksia puuttua paikalliseen oopiumin tuotantoon, jonka avulla he katsovat pääasiassa sotaa rahoitettavan. Sotilaat paikan päällä näkevät, että rauhan rakentamiseen tarvittaisiin ennen kaikkea diplomatiaa ja sosiaalisia siviilioperaatioita – eikä sotilasoperaatioita. Saksan oppositiopuolueet ovat jo pitkään vaatineet Angela Merkelin johtamalta hallitukselta selvityksiä Afganistanin tilanteesta sekä suunnitelmia saksalaisjoukkojen poisvetämiseksi maasta, mutta kysymykset ovat kaikuneet kirjaimellisesti kuuroille korville. Jo satoja operaatioon osallistuneita saksalaissotilaita on menettänyt henkensä, mutta Merkelin hallitus ei ole antanut ainakaan vielä mitään viitteitä joukkojen poisvetämisestä.

Uutisista sai vasta lukea (HS 22.1.2010 ), kuinka Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta yhdessä presidentti Tarja Halosen kanssa päätti lähettää samaiseen ”rauhanturvaoperaatioon” 75 nykyisten 120 suomalaissotilaan lisäksi. Lisää sotilaita turvaamaan rauhaa? - Joku tässä kieltämättä mättää. Mitä tilanteessa auttaa lisätä sotilaita jos operaation tarkoitus olisi aidosti olla turvaamassa rauhaa ja paikallista demokratiaa?

Rauhaa ei rakenneta asein vaan neuvotteluin. Miksi maamme hallitus ei ole edes suunnitellut, millä aikataululla pyrimme vetämään joukkoja pois Afganistanista? Tai miksei suunnitelmia ole olemassa operaation muuttamisesta siviilioperaatioksi, jos kyse sotilaiden toiminnasta Afganistanissa on vain rauhanturvaamisesta ja muusta sosiaalisesta avunannosta?  Millä perusteilla ja valtuuksilla Suomi yleensä osallistuu Nato-vetoiseen operaatioon ja vieläpä lisää joukkojaan Afganistanissa?

Eri gallupmittausten mukaan Suomen kansa ei ole vielä ”kypsä” antamaan siunausta Nato:n ja ulkoministeri Alexander Stubbin suhteen virallistamiselle, mikä selittänee pitkälti sen, ettei asiaa ole vieläkään kansanäänestykseen hallituksen toimesta saatettu.  Ilmeisesti Kokoomus kätyripuolueineen onkin keksinyt oivan keinon sivuuttaa kansan tahto nuoleskelemalla Natoa EU-vetoisten operaatioiden, sotilaskoulutus- ja siviilinkriisihallintaprojektien kautta - vähän niin kuin salarakkaana. Kansalle, johon hallitus (valitettavasti) on edelleen jonkinmoisessa virallisessa suhteessa, tuntuu se lähinnä tarjoavan kuurot korvat, tuontiruiskukkia ja – kuoharia kansalle omissa Nato-illanistujaisissaan. Mihinkä sitä Suomen ja Naton suhteen virallistamisia tarvitaan, kun Suomen johtavat ministerit tuntuvat hyvin oppineen EU:n tavoille salasuhteissa?

Eihän se ole sotaa kun vaan harmittomasti ja hyvätahtoisesti ”turvataan rauhaa” piipuin ja panssarein, pohtii Suomi neito. Eihän? - Olipa sitten suomalaisten toiminta Afganistanissa tulkittavissa sodaksi tai aidoksi rakkaudenosoitukseksi, niin yksi asia kuitenkin on varma: Joukkojen vahvuus Afganistanissa ei perustu mihinkään muihin luonnonlakeihin, kuin kokoomuspoliitikkojen vahvaan viettiin kompensoida omia ”heikkouksiaan” teräksellä ja raudalla.  

 Joukkoja Afganistanissa on lisätty jatkuvasti harkituilla poliittisilla päätöksillä. Suomi neidon on hyvä muistaa, että vaihtoehtoisiakin tapoja rakentaa rauhaa Afganistanissa on esitetty.

Katso myös:

HS (22.1.2010) “Suomen Afganistan joukkojen vahvuus nousee 195:een: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Suomen+Afganistan-joukkojen+vahvuus+nousee+195een/1135252325675

HS (28.7.2009) ”Suomi ollut sodassa jo pitkään”: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Paavo+Arhinm%C3%A4ki+Suomi+ollut+sodassa+jo+pitk%C3%A4%C3%A4n/1135248005494).

  Tänään kaupunginhallituksessa hyväksyttiin esitys Karttulan ja Kuopion kuntaliitosavustuksen (4,48 milj. euroa) kohdentamisesta. Kuopion kaupunginhallitus tulee esittämään kaupunginvaltuustolle mm. että Kuopion kaupunki käynnistää [Karttulassa sijaitsevan] Syvänniemen alueen kokonaiskehittämissuunnitelman laadinnan. Olin ennen kokousta yhteydessä Karttulan kunnanhallituksen elinkeino- ja tulevaisuusjaoston 2009 - 2010 jäseneen Mauri Karhuseen (Vas.). Hänen kanssaan jaoimme huolen erityisesti Syväniemen päivähoitopalveluiden ja alakoulun tulevaisuudesta. 

Linkki esitystekstiin liitteineen:

http://www.kuopio.fi/intrakun.nsf/f7962daadefe28b3c225657c00439e67/0D582D79D63C86C1C225769000261DDF?OpenDocument
 
   Tämänpäiväisen kh:n päätöksen mukaan vaikuttaisi vahvasti siltä, että kyseisestä avustuksesta kaavaillaan panostettavan päivähoidon ja opetuksen palveluverkon kehittämiseen osoitetusta 2,9 miljoonan potista kirkonkylän alakoulun ja päivähoitotilojen kehittämiseen. Käytännössä tällainen määrärahan kohdennus tarkoittaisi, että (ainakin) Syväniemen 73 oppilaan ja 34 lapsen alakoulu ja päiväkoti henkilöstöineen joutuisi lakkautusuhan alle. Arvioitu peruskorjauksen kustannusarvio kun on tilojen osalta huimat 2.285.000 euroa ja kun kirkonkylän vastaavissa tiloissa on merkittäviä peruskorjaustarpeita arviolta n. 3.385.000 euron verran.

   Tässä vaiheessa on hankalaa arvioida, mikä tulee olemaan Airakselan yhteensä 33 lapsen ja Pihkamäen 163 lapsen vastaavien yksiköiden kohtalo tulevan kuntaliitoksen myötä. Niiden kohdalla välitöntä lakkautusuhkaa ei ainakaan tässä vaiheessa vaikuttaisi olevan, sillä Airakselassa tarvittavan peruskorjauksen kustannusarvio on 920.000 euroa ja Pihkamäessä peruskorjaustarpeita on vain vähän.

   Kerroin kokouksessa huoleni lähipalveluperiaatteen toteutumisesta kyseisiä linjauksia tehtäessä, mikäli liitosavustustyöryhmä päätyy keskittämään kyseiset palvelut Karttulan kirkonkylän alueelle. Joutuvatko Syväniemen nykyiset ja tulevat lapset jatkossa kulkemaan 16 kilometrin edestakaisen matkan kirkonkylälle kouluun ja päiväkotiin autokuljetuksin?

   Kaupunginhallituksessa henki oli sellainen, että ainakin tässä vaiheessa palveluiden keskittäminen suurempiin yksiköihin (kirkonkylälle) katsotaan (taloudellisesti) kannattavimmaksi kehittämisväyläksi. Tämän suuntaisista linjauksista olen syvästi huolissani ja toivon, että jokainen osaltaan pyrkii vaikuttamaan siihen, ettei karttulalaisten lasten oikeutta lähipäiväkotiin ja – kouluun romuteta tulevan kuntaliitoksen myötä. Kuntapolitiikassa jos missä on tärkeää tehdä kauaskantoisia päätöksiä muitakin kuin rahan sanelemia periaatteita noudattaen.    
                                                                                                                                                                                                  

Pahoittelut tekstin sekavasta ulkoasusta (ei väsyneenä saa taivutettua oikeisiin suhteisiin)>>>

Tänään hallituksen kokouksessa äänin 8/2 hyväksytyssä vastauksessa valtuustoaloitteeseen 568 § (http://heidikomulainen.ehdokkaasi.fi/?page_id=49) ei sitten aloitteen edellyttämiä konkreettisia toimenpiteitä tai lisäresursointia löytynyt.

   Vastaukseksi olisi pitänyt juustohöylällä valtikoivien puheenjohtajien ja isoimpien puolueiden (Kok., Kesk., SDP & Vihr.) mukaan riittää sosiaalijohtajien lääninhallitukselle valmistelemat selvitykset käsittelymääräaikojen lokakuisesta tilanteesta. Selvityksistä käy selvällä suomen kielellä ilmi, että lakisääteisiin määräaikoihin ei lastensuojelusuunnitelmien laadinnan osalta ole päästy ja että toimeentulotuen käsittelymääräaikoihinkin vain väliaikaisesti laiminlyöden samalla muita sosiaalityöntekijöiden vastuulla olevia työtehtäviä.

   Aloitteeni tarkoituksena oli alun perinkin heristellä kaupunginhallitusta toteuttamaan lainvalvojan rooliaan (KL 23 §)suhteessa Kuopion sosiaalitoimen villiin tilanteeseen. Kaupungista ei varmasti löydy tällä hetkellä yhtään luottamus- tai virkahenkilöä, joka ei tiedostaisi toimeentulotukijonojen pituutta, lastensuojelusuunnitelmien viivästymisiä tai lääninhallitukselta saapuneita määräyksiä saattaa tilanne sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain vaatimusten mukaiselle tasolle. Enemmistö poliittisesta johdosta vaikuttaisi kuitenkin uskovan, että lakisääteinen ja laadukas taso kaupungin sosiaalipalveluissa saavutetaan ilman lisämäärärahoja. Näin siis uhkasakkojen ja valtionosuusleikkauksienkin uhalla, unohtaen tyystin viime laman opetukset.  Mitä tarkoittaakaan ihmiselle ilman toimeentuloa odottaa toimeentulotukipäätöstä keskimäärin 14 - 21 arkipäivää (mikä on ollut siis tilanne koko vuoden ennen lokakuuta). Kuinka tällainen odottelu vaikuttaakaan lapsiin ja lastensuojelun tarpeeseen, kun tiedossa on, että enemmistö Kuopionkin toimeentulotukiasiakkaista on yksinhuoltajaperheitä?  Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja tämä sanonta pätee myös sosiaalityössä. Arvon kuntapäättäjäkollegat, onko teidän omatunnossanne todella tilaa vielä monellekin kiireisestä päätöksenteosta johtuvalle epäonnistuneelle huostaanottopäätökselle? – Enemmistöllä vaikuttaisi olevan. Oma talouden sopeuttamishöyläni ei näin syvälle yllä.  Kuopion kaupungin tarkastuslautakunta on jo vuoden 2008 kertomuksessaan esittänyt lastensuojelun henkilöstön lisäämistä asiakasmäärien kasvun perusteella, mutta tälläkään ei vaikuttaisi olevan porvarienemmistöisessä hallituksessa mitään painoarvoa?  Oikeudenmukaista? Kustannustehokasta? Lapsen edun huomioivaa päätöksentekoa? - Jos vastaus näihin kysymyksiin on ei, ei, ja ei, suosittelen lämpimästi liittymistä mukaan porvarillisen hegemonian vastarintaliikkeeseen, jota myös Vasemmistoksi kutsutaan.  PS: Päätöspöytäkirja, jossa on nähtävissä myös Pauli Ruotsalaisen (Ps.) kannattamana äänestykseen saamani vastaesitys äänestystuloksineen, on saatavissa nähtäväksi kaupunginkansliasta ja pöytäkirjan tarkistuksen jälkeen myös sähköisenä osoitteesta: http://www.kuopio.fi/intrakun.nsf/Toimielin?OpenView&Cat=Kaupunginhallitus&Tit=Kaupunginhallitus&Expand=1

Maanantaina valtuustossa käytiin tiukkoja äänestyksiä.

 SDP veti tällä erää itsestänikin vasemmalle, kun se ehdotti koulutoimelle yhden miljoonan ja sosiaali- ja terveystoimelle 1,5 miljoonan euron lisämäärärahaa vuoden 2010 talaousarvioon. Itsehän esitin kaupunginhallituksessa maltillisemmin, että ensi vuodelle suunnitelluista 3 miljoonan euron kohdentumattomista lisäsopeutuksista rajattaisiin yhteensä 1, 5 miljoonan edestä ulkopuolelle koulutuspalvelut (500 000 €), päivähoito ja varhaiskasvatus (300 000 €), vapaa-ajanpalvelut (65 000 €) sekä kulttuuripalvelukeskus (135 000 €). Sosiaali- ja terveystoimelle suunnitelluista 1,2 miljoonan euron lisäsopeutuksista esin lisäksi leikattavan 500 000 €, jolloin sen suuruus olisi supistunut 700 000 euroon.

 Väistämättä sitä miettii nyt jälkeenpäin, mitenköhän olisi käynyt, jos demarit olisivat lähteneet tämän maltillisemman ja tasaisemmin eri toimialoille kohdennetun säästöleikkausesityksen taakse. Uskoivatko he todella, että koko 2,5 miljoonan euron ehdotus menisi tässä porvarienemmistöisessä vatuustossa läpi? Vihreätkin olivat käsittääkseni avoimesti ilmoittaneet, että olisivat ryhmänä voineet lähteä maltillisemman esityksen taakse, mutta demarit joustivat alkuperäisestä 3 miljoonan helpotuksesta vain 500 000 euroa, jonka seurauksena Vihreät lipsuivat porvaripuolueiden, Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisten pohjaesityksen taakse.

 Tuntuuhan tässä piikki omassa lihassakin tietyllä tavalla, kun Vasemmistoliitto ei tehnyt omaa esitystä enää valtuustolle, mutta en usko, että se olisi muuttanut lopputulosta mihinkään suuntaan. Isot kun olivat päätöksensä tehneet ja edelleen demokratiassa enemmistö on se, joka päättää. Lähtemällä demareiden esityksen taakse, oli sentään pieni toivonpilkahdus siitä, että jos kaikki pienet ryhmät olisivat tulleet tähän yhteisrintamaan, olisi lisämäärärahaa saattanut äänestyksen kautta koulutoimelle ja sotelle heruakin.

Demareiden ja Vasemmistoliiton ryhmien rivit pysyivät äänestyksessä tiukasti noiden täysin perusteltujen esitysten takana höystettynä kahdella Perussuomalaisella ja joillakin Vihreiden “rivirikkureilla”, mutta tulos oli lannistava: koulutoimen yhden miljoonan helpotusesitys kaatui äänin 24/35 ja sosiaali- ja terveystoimen 1,5 miljoonan esitys lisämäärärahasta äänin 20/39. Lisätalousarviot jouduttaneen siis ainakin näille toimialoille laatimaan, mikäli aiomme välttää lomautukset ja aiomme tarjota laadukkaita ja lakisääteisiä palveluita Kuopiossa jatkossakin.

Koulutuslautakunnan puheenjohtajan Anssi Laineen (Kesk.) kannattanee pyytää Kokoomuksen Taisto Toppiselle valtuustossa 16.11 luovuttamansa juustohöylä takaisin, sillä sille tulee varmasti tällä raamilla käyttöä ensikin vuoden aikana.

Julkaistu Kansan Uutisissa 13.11.2009

Anne Huotari kirjoitti kolumnissaan (KU 30.10) siitä, kuinka nuorille on tulossa paineita. Annelle tiedoksi, että nuorilla ON jo paineita. Mielestäni Huotarin analyysi perustulon ja täystyöllisyystavoitteen ristiriidasta ei nyt ihan vakuuta. Eikö Vasemmiston yksi keskeisimpiä tavoitteita tulisi olla työn ja ansioiden ikiliiton kyseenalaistaminen?

Kirjoitusta lukiessa alkoi erityisesti jurppia muutenkin vallitseva harha siitä, että ikään kuin ”me nuoret” emme ymmärtäisi mitään yhteiskuntasopimuksesta, osaisi kantaa huolta huoltosuhteen kasvavasta vinoumasta tai pitää puoliamme lakiuudistusten yhteydessä. Itse katson kasvavan eriarvoistumisen johtuvan pohjimmiltaan ihan jostakin muusta kuin edustamani ”Sega-sukupolven” aivonystyröistä.

Pitäydyin tuossa taas Kelan toimistolla. Sain nimittäin eilen postitse kielteisen päätöksen koskien hakemustani opintotuen lisäkuukausista. Kela eväsi kohdallani oikeuden lisäkuukausien saamiseksi, koska en ole esittänyt syytä opintojeni viivästymiselle, mikä siis tarkoittaa suomeksi viranomaisen arvioimaa tarpeeksi pätevää syytä, jollainen olisi ollut esim. oma tai lähiomaisen vakava sairaus tai muu vaikea elämäntilanne. Hetken asiaa puntaroituani päätin luopua ajatuksesta lähteä vierailemaan sedän kummin kaiman luona lapio olalla ja päädyin (tylsästi) valituksen kirjoittamiseen.

Lokakuussa 2008 tapahtui jotain täysin hämärää: minut nimittäin valittiin elämäni ensimmäisissä kunnallisvaaleissa kaupunginvaltuustoon ja - hallitukseen. Luottamustoimia saadessani ja gradusuunnitelman kuumottaessa pöytälaatikossa päätin jättää silloisen sivutoimeni. Nyt sitten Kelan keppi heiluu ja paukkuu, kun en kyennytkään suoriutumaan gradustani määräajassa luottamustoimien ohella.

Tässä porkkanoita raastellessani puntaroin pitäisikö minun nyt jättää luottamustoimet vai lukita keskeneräinen gradu pöytälaatikkoon. Jompikumpi pitäisi tehdä, jotta voisin lähteä toteuttamaan yhteiskuntavastuutani niihin Anne Huotarinkin puolustamiin ”kunnon töihin”. Tähän pohdintaan minut pakotti tosin ihan vaan puhdas huoli toimeentulosta tulevina kuukausina – ei niinkään korkea moraali tai huoli ikäihmisten selviämisestä lähivuosina.

En pääse irti ajatuksesta, onko tilanne Suomessa nyt siis niin, että opiskelijat ja muut pienituloiset eivät voi osallistua politiikan tekoon menettämättä oikeuttaan sosiaaliturvaan? Kuinka siinä tapauksessa onnistuu tämän suuren joukon etujen ajaminen pidemmällä aikavälillä? Onko nuorilla tässä maassa todellista mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa - muutenkin kuin Kelan valituskirjeillä tai nousemalla barrikadeille?

Perustulo turvaisi ihmisten perusoikeuksien toteutumisen huomattavasti vähemmällä byrokratialla kuin nykyinen paskasysteemi. Toisaalta, niin kauan kuin emme ole määritelleet, mikä on ”kunnon työtä”, mikä paskaduunia ja mikä ei työtä ollenkaan, ei ole mielestäni myöskään järkevää vaatia täystyöllisyyttä. Järkevänä vaatimuksena pitäisin vaatimusta nykyisen perustuslain noudattamista myös opiskelijoiden kohdalla niin, että me viimeisillämme olevat ”innovaatiokoneet” ja maamme tulevaisuuden Toivot saisimme perusturvaa aina ”synnytyshetkeen” saakka ilman tarvetta juosta Kelan luukulta soskuun almuja anelemaan. Mättääkö minussa vai systeemissä? Ei osaa sanoa, mutta yhdestä asiasta ainakin olen SATA varma: systeemi alkaa ottaa päähän ja pahasti.

Kirjoitus on julkaistu myös Savon Sanomissa 24.10.2009 

(http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/kapulana-rattaissa/495361) 

Kohta vuoden Kuopion kunnallispolitiikkaa sisältä käsin seuranneena uskallan väittää, että kaupungin taloudenpidon yksi keskeisimmistä ongelmista on päättäjien ja kaupungin henkilöstön välinen luottamuspula.

Henkilöstö nähdään liiaksi vain kulueränä ja kapulana rattaissa, eikä kaupungin työntekijöille osata aina antaa sitä painoarvoa, joka heillä on kaupunkilaistemme hyvinvoinnin tuottajana.

Vietämme maassamme parhaillaan julkisen sektorin purkutalkoita, jossa yhtenä keskeisenä osana on palvelutuotannon tehostaminen mm. kuntaliitoksien kautta.

Kuopiossa on käynnissä palvelualueuudistus, joka on sen verran innovatiivista laatua, ettei sen päämääristä voida - tai edes haluta - tehdä organisaatiokaaviota. Kaikkialla ovat muutoksen myllyt käynnissä ja kiirettä niiden läpiviemisessä ei yhtään hidasta talouden taantuma ja sen aiheuttamat uudet haasteet.

Itse kuuluun niihin vanhoillisiin nuoriin, jotka uskovat kehityksen ja todellisten tulosten syntyvän omin voimin, työtä tehden. Kuinka siis saada Kuopion kuntatalous vakaille raiteille, kun työntekijöitä samanaikaisesti lomautetaan, karsitaan ja uudelleen sijoitetaan?

Tällaisessa tilanteessa meiltä päättäjiltä vaaditaan ennen kaikkea luottamusta henkilöstön osaamiseen ja sen maksimaaliseen hyödyntämiseen yhteiseksi hyväksi, mutta myös rohkeutta priorisointeihin.

Perustyötä on resursoitava siellä, missä sille on tarvetta ja esimerkiksi ulkopuolisten konsulttien tekemiä kehittämishankkeita on varmasti vara vähentää nykyisestä.

Kaupunkimme jo melko lailla uuvutettua henkilöstöä on syytä paitsi kuulla, niin myös aidosti kuunnella uudistuksia ja priorisointeja tehtäessä. Tämä tarkoittaa käytännössä, että korvamme ovat aidosti auki erityisesti oman henkilöstömme suunnalta tulevia kehittämissuunnitelmia kohtaan.

He jos ketkä tietävät, mistä kohtaa on vielä vara lapioida ja missä kohtaa kannattaisi peruskallioporauksen sijasta lapioida kasa multaa puun istuttamiseksi.

Kuopiossa investointihanoja on jo käännetty pienemmälle, henkilöstösäästöjä tehdään jatkuvasti ja kunnallisveroprosenttiakin on alustavasti sovittu korotettavan ensi vuodelle. Kuitenkaan kuntatalousennusteet eivät vielä lupaa hyvää. Missä siis mättää?

Palveluiden kysynnässä ei luulisi vajetta syntyneen, varsinkin kun ottaa huomioon sosiaali- ja terveysalan osakkeenomistajien kasvavat tuotot sijoituksilleen tai yksityisten rakennusyhtiöiden halukkuuden rakentaa uudiskohteita myös Kuopioon.

Mutta mitäpä jos me päättäjät todella suuntaisimmekin katseemme henkilöstökulujen sijasta rajusti kasvaviin kaupungin ostopalvelumenoihin?

Väitän, että mikäli me kansalaiset ja päättäjät hiljaa hyväksymme kuntien kasvavat ostopalvelumenot sekä Kelan kautta yksityissektorille valuvat rahavirrat ja samanaikaiset valtion verohelpotukset, ajamme väistämättä niin valtion kuin kunnatkin jatkuvaan taloudelliseen epätasapainoon.

Voittajina tässä kehityksessä eivät selviä sen paremmin enemmistö kansalaisista, kuin pien- ja keskisuuret yrityksetkään.

Mikäli vielä joihinkin talousteorioihin on uskominen, tulevat verorahamme vapailla, monopolisoituvilla palvelumarkkinoilla vain kasautumaan suurpääomaomistajien pohjattomaan taskuun.

Tässä Kuopion Siikalahden ensisuojalla pitämäni ja alkuperäisestä tiivistetty puhe 17.10.

Arvoisat kuulijat, Kuopiossa oli vuoden 2008 tilastoinnin mukaan 186 asunnotonta, joista nuoria alle 25-vuotiaita oli peräti 65.  Näin siis kaupungissamme, jonka Yrityspalvelu ilmoittaa internetissä vapaata liiketilaa olevan myytävänä tai vuokrattavana yhteensä 66 430 neliömetriä!     Asunnottomuuden syyt ovat moninaiset, mutta varmaa on, että taantuma on osaltaan vauhdittanut myös asunnottomuuden kasvua. Ilmeisesti pitkäaikaisasunnottomuutta on saatu jonkin verran jopa vähennettyä viimeisen vuoden aikana, mutta nuorisoasunnottomuuden kerrotaan olevan kasvussa. – Enkä yhtään ihmettele. Voin omasta kokemuksestanikin kertoa, että esimerkiksi maamme opintotuki-järjestelmä on jäänyt auttamattomasti jälkeen yleisestä hintakehityksestä ja erityisesti asuntojen vuokrien osalta. Työstä ja yhteiskunnan tuista huolimatta, kuuluun siihen suureen joukkoon maamme nuoria, jotka kaikesta huolimatta ajautuvat aina hetkittäin tilanteeseen, ettei auta muu kuin kilauttaa kotiin tai kaverille ja lainata euroja henkensä pitimiksi. Nuorten kasvava asunnottomuus, työttömyys ja suoranainen köyhyys koskettavat siis paitsi nuorta itseään, niin myös heidän vanhempiaan ja muita läheisiään. Entäpä ne maamme tuhannet yksinäiset nuoret ja iäkkäämmätkin ihmiset, joilla ei ole perhettä tai kaveria jolle kilauttaa tarvittaessa. Mielestäni on tarpeen ja oikeutettuakin kysyä, kantavatko niin sanotun hyvinvointiyhteiskuntamme turvaverkot vielä, vai joko niissä on ihmisen mentäviä aukkoja? Poliittisena päättäjänä tulen tekemään kaikkeni tihentääkseni näitä yhteiskunnan tukiverkkoja. Ei kuitenkaan niin, että niillä kalastellaan vapaudenkaihoisia ihmisiä byrokratian rattaisiin, vaan niin että jokainen tässä yhteiskunnassa voisi luottaa siihen, että jos putoaa, niin putoaminen ei tapahdu tyhjän päälle.  Perustulo voisi olla yksi tällainen yksilöiden vapautta lisäävä, mutta tasa-arvoista perusturvaa tarjoava malli, jota kohti suomalaista perusturvajärjestelmää voisi mielestäni kehittää.     Yön aiheeseen palatakseni, olin ylpeä savolaisuudestani lukiessani eilen aamuna Savon Sanomista, että Helsingin kaupunki on ottamassa mallia Kuopion Työterapisen yhdistyksen toiminnasta ja haluaa rakentaa Patakukkulan kaltaisia palvelutaloja pääkaupunkiseudulle. Inkilänmäellehän on maaliskuuksi valmistumassa paitsi 20 asuntoa Kuopion pitkäaikaisasunnottomille, niin myös kauan odotettu ensimmäinen selviämisasema. 

Patakukkulan rakennushankkeen lisäksi pidän tärkeänä tämän tilaisuuden muiden järjestäjien rinnalla, että kaupunkiimme nimettäisiin erityinen viranomaistaho, joka vastaisi nuorten asunnottomien määrästä ja syistä, jonka vuoksi nuoret ovat asunnottomia. Se tilastoisi asunnottomien määrän paitsi asuntojonotilanteisiin pohjautuen, niin myös keräten arvioita eri asunnottomien parissa toimivilta yhteisöiltä. Luonnollisinta tällaisen toiminnan aloittaminen olisi varmasti Kuopion asuntotoimessa. Lisäksi ehdotan, että Kuopion kaupunginhallituksen konsernijaos yhdessä Tilakeskuksen ja asuntotoimen edustajien kanssa käynnistäisi pikimmiten neuvottelut, johon se kutsuisi mukaan myös kaupungin asuntoyhtiöiden Niiralan-kulman ja Kuopaksen edustajat. Neuvotteluissa pohdittaisiin kaupungin asuntotuotantoa kokonaisuutena ja visioitaisiin keinoja, joilla vastata tulevaan kasvavaan ikäihmisten tehostettuun palveluasumistarpeeseen, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluihin, sekä opiskelijoiden muuttuneisiin asumistarpeisiin.

Asuntopolitiikka on ja se tulisi jatkossakin olla tiiviisti kytköksissä kaupungin harjoittamaan sosiaalipolitiikkaan. Asuminen on ihmiselle perusoikeus jo YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 25 artiklaan vedoten, eikä siitä ole varaa tinkiä senttiäkään. Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna 2008 186 miljardia euroa, mikä tekee 35 091 € henkeä kohti. Luulisi tuolla summalla turvattavan vähintäänkin katto pään päälle jokaiselle?    Tahdon vielä jakaa kanssanne pienen otteen yhdestä lempikirjoistani, nimittäin Kahlil Gibranin kirjasta Profeetta (s.- 40 - 42).    Näiden sanojen myötä toivotan kaikille meille oikein lämminhenkistä ja antoisaa asunnottomien yötä 2009!