Heidi Komulainen

Satuin sopivasti TV:n ääreen juuri, kun Yle TV1 kanavalla alkoi Ulkolinjan dokumentti ”Elää ja kuolla Kabulissa” (Nähtävissä Yle areenassa 28.1.2010 asti: http://areena.yle.fi/video/697996).

Muistuipa siinä TV:tä katsellessa mieleeni, että Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki viritteli keskustelua aiheesta jo viime kesänä vaatiessaan, että Suomi vetäisi rauhanturvaajansa pois Afganistanista (HS 28.7.2009). Jo tuolloin oli selkeästi nähtävissä, että niin Suomen kuin monien muidenkin Euroopan maiden osanotto Nato-johtoiseen ISAF-operaatioon on samalla oikeuttamassa maan sotatoimia ja ylläpitämässä korruptoitunutta hallintoa.

Dokumentista käy ilmi, että jopa operaatioon osallistuneet sotilasjohtajat ovat viime aikoina toivoneet poliitikoilta valtuuksia puuttua paikalliseen oopiumin tuotantoon, jonka avulla he katsovat pääasiassa sotaa rahoitettavan. Sotilaat paikan päällä näkevät, että rauhan rakentamiseen tarvittaisiin ennen kaikkea diplomatiaa ja sosiaalisia siviilioperaatioita – eikä sotilasoperaatioita. Saksan oppositiopuolueet ovat jo pitkään vaatineet Angela Merkelin johtamalta hallitukselta selvityksiä Afganistanin tilanteesta sekä suunnitelmia saksalaisjoukkojen poisvetämiseksi maasta, mutta kysymykset ovat kaikuneet kirjaimellisesti kuuroille korville. Jo satoja operaatioon osallistuneita saksalaissotilaita on menettänyt henkensä, mutta Merkelin hallitus ei ole antanut ainakaan vielä mitään viitteitä joukkojen poisvetämisestä.

Uutisista sai vasta lukea (HS 22.1.2010 ), kuinka Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta yhdessä presidentti Tarja Halosen kanssa päätti lähettää samaiseen ”rauhanturvaoperaatioon” 75 nykyisten 120 suomalaissotilaan lisäksi. Lisää sotilaita turvaamaan rauhaa? - Joku tässä kieltämättä mättää. Mitä tilanteessa auttaa lisätä sotilaita jos operaation tarkoitus olisi aidosti olla turvaamassa rauhaa ja paikallista demokratiaa?

Rauhaa ei rakenneta asein vaan neuvotteluin. Miksi maamme hallitus ei ole edes suunnitellut, millä aikataululla pyrimme vetämään joukkoja pois Afganistanista? Tai miksei suunnitelmia ole olemassa operaation muuttamisesta siviilioperaatioksi, jos kyse sotilaiden toiminnasta Afganistanissa on vain rauhanturvaamisesta ja muusta sosiaalisesta avunannosta?  Millä perusteilla ja valtuuksilla Suomi yleensä osallistuu Nato-vetoiseen operaatioon ja vieläpä lisää joukkojaan Afganistanissa?

Eri gallupmittausten mukaan Suomen kansa ei ole vielä ”kypsä” antamaan siunausta Nato:n ja ulkoministeri Alexander Stubbin suhteen virallistamiselle, mikä selittänee pitkälti sen, ettei asiaa ole vieläkään kansanäänestykseen hallituksen toimesta saatettu.  Ilmeisesti Kokoomus kätyripuolueineen onkin keksinyt oivan keinon sivuuttaa kansan tahto nuoleskelemalla Natoa EU-vetoisten operaatioiden, sotilaskoulutus- ja siviilinkriisihallintaprojektien kautta - vähän niin kuin salarakkaana. Kansalle, johon hallitus (valitettavasti) on edelleen jonkinmoisessa virallisessa suhteessa, tuntuu se lähinnä tarjoavan kuurot korvat, tuontiruiskukkia ja – kuoharia kansalle omissa Nato-illanistujaisissaan. Mihinkä sitä Suomen ja Naton suhteen virallistamisia tarvitaan, kun Suomen johtavat ministerit tuntuvat hyvin oppineen EU:n tavoille salasuhteissa?

Eihän se ole sotaa kun vaan harmittomasti ja hyvätahtoisesti ”turvataan rauhaa” piipuin ja panssarein, pohtii Suomi neito. Eihän? - Olipa sitten suomalaisten toiminta Afganistanissa tulkittavissa sodaksi tai aidoksi rakkaudenosoitukseksi, niin yksi asia kuitenkin on varma: Joukkojen vahvuus Afganistanissa ei perustu mihinkään muihin luonnonlakeihin, kuin kokoomuspoliitikkojen vahvaan viettiin kompensoida omia ”heikkouksiaan” teräksellä ja raudalla.  

 Joukkoja Afganistanissa on lisätty jatkuvasti harkituilla poliittisilla päätöksillä. Suomi neidon on hyvä muistaa, että vaihtoehtoisiakin tapoja rakentaa rauhaa Afganistanissa on esitetty.

Katso myös:

HS (22.1.2010) “Suomen Afganistan joukkojen vahvuus nousee 195:een: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Suomen+Afganistan-joukkojen+vahvuus+nousee+195een/1135252325675

HS (28.7.2009) ”Suomi ollut sodassa jo pitkään”: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Paavo+Arhinm%C3%A4ki+Suomi+ollut+sodassa+jo+pitk%C3%A4%C3%A4n/1135248005494).

  Tänään kaupunginhallituksessa hyväksyttiin esitys Karttulan ja Kuopion kuntaliitosavustuksen (4,48 milj. euroa) kohdentamisesta. Kuopion kaupunginhallitus tulee esittämään kaupunginvaltuustolle mm. että Kuopion kaupunki käynnistää [Karttulassa sijaitsevan] Syvänniemen alueen kokonaiskehittämissuunnitelman laadinnan. Olin ennen kokousta yhteydessä Karttulan kunnanhallituksen elinkeino- ja tulevaisuusjaoston 2009 - 2010 jäseneen Mauri Karhuseen (Vas.). Hänen kanssaan jaoimme huolen erityisesti Syväniemen päivähoitopalveluiden ja alakoulun tulevaisuudesta. 

Linkki esitystekstiin liitteineen:

http://www.kuopio.fi/intrakun.nsf/f7962daadefe28b3c225657c00439e67/0D582D79D63C86C1C225769000261DDF?OpenDocument
 
   Tämänpäiväisen kh:n päätöksen mukaan vaikuttaisi vahvasti siltä, että kyseisestä avustuksesta kaavaillaan panostettavan päivähoidon ja opetuksen palveluverkon kehittämiseen osoitetusta 2,9 miljoonan potista kirkonkylän alakoulun ja päivähoitotilojen kehittämiseen. Käytännössä tällainen määrärahan kohdennus tarkoittaisi, että (ainakin) Syväniemen 73 oppilaan ja 34 lapsen alakoulu ja päiväkoti henkilöstöineen joutuisi lakkautusuhan alle. Arvioitu peruskorjauksen kustannusarvio kun on tilojen osalta huimat 2.285.000 euroa ja kun kirkonkylän vastaavissa tiloissa on merkittäviä peruskorjaustarpeita arviolta n. 3.385.000 euron verran.

   Tässä vaiheessa on hankalaa arvioida, mikä tulee olemaan Airakselan yhteensä 33 lapsen ja Pihkamäen 163 lapsen vastaavien yksiköiden kohtalo tulevan kuntaliitoksen myötä. Niiden kohdalla välitöntä lakkautusuhkaa ei ainakaan tässä vaiheessa vaikuttaisi olevan, sillä Airakselassa tarvittavan peruskorjauksen kustannusarvio on 920.000 euroa ja Pihkamäessä peruskorjaustarpeita on vain vähän.

   Kerroin kokouksessa huoleni lähipalveluperiaatteen toteutumisesta kyseisiä linjauksia tehtäessä, mikäli liitosavustustyöryhmä päätyy keskittämään kyseiset palvelut Karttulan kirkonkylän alueelle. Joutuvatko Syväniemen nykyiset ja tulevat lapset jatkossa kulkemaan 16 kilometrin edestakaisen matkan kirkonkylälle kouluun ja päiväkotiin autokuljetuksin?

   Kaupunginhallituksessa henki oli sellainen, että ainakin tässä vaiheessa palveluiden keskittäminen suurempiin yksiköihin (kirkonkylälle) katsotaan (taloudellisesti) kannattavimmaksi kehittämisväyläksi. Tämän suuntaisista linjauksista olen syvästi huolissani ja toivon, että jokainen osaltaan pyrkii vaikuttamaan siihen, ettei karttulalaisten lasten oikeutta lähipäiväkotiin ja – kouluun romuteta tulevan kuntaliitoksen myötä. Kuntapolitiikassa jos missä on tärkeää tehdä kauaskantoisia päätöksiä muitakin kuin rahan sanelemia periaatteita noudattaen.    
                                                                                                                                                                                                  

Pahoittelut tekstin sekavasta ulkoasusta (ei väsyneenä saa taivutettua oikeisiin suhteisiin)>>>

Tänään hallituksen kokouksessa äänin 8/2 hyväksytyssä vastauksessa valtuustoaloitteeseen 568 § (http://heidikomulainen.ehdokkaasi.fi/?page_id=49) ei sitten aloitteen edellyttämiä konkreettisia toimenpiteitä tai lisäresursointia löytynyt.

   Vastaukseksi olisi pitänyt juustohöylällä valtikoivien puheenjohtajien ja isoimpien puolueiden (Kok., Kesk., SDP & Vihr.) mukaan riittää sosiaalijohtajien lääninhallitukselle valmistelemat selvitykset käsittelymääräaikojen lokakuisesta tilanteesta. Selvityksistä käy selvällä suomen kielellä ilmi, että lakisääteisiin määräaikoihin ei lastensuojelusuunnitelmien laadinnan osalta ole päästy ja että toimeentulotuen käsittelymääräaikoihinkin vain väliaikaisesti laiminlyöden samalla muita sosiaalityöntekijöiden vastuulla olevia työtehtäviä.

   Aloitteeni tarkoituksena oli alun perinkin heristellä kaupunginhallitusta toteuttamaan lainvalvojan rooliaan (KL 23 §)suhteessa Kuopion sosiaalitoimen villiin tilanteeseen. Kaupungista ei varmasti löydy tällä hetkellä yhtään luottamus- tai virkahenkilöä, joka ei tiedostaisi toimeentulotukijonojen pituutta, lastensuojelusuunnitelmien viivästymisiä tai lääninhallitukselta saapuneita määräyksiä saattaa tilanne sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain vaatimusten mukaiselle tasolle. Enemmistö poliittisesta johdosta vaikuttaisi kuitenkin uskovan, että lakisääteinen ja laadukas taso kaupungin sosiaalipalveluissa saavutetaan ilman lisämäärärahoja. Näin siis uhkasakkojen ja valtionosuusleikkauksienkin uhalla, unohtaen tyystin viime laman opetukset.  Mitä tarkoittaakaan ihmiselle ilman toimeentuloa odottaa toimeentulotukipäätöstä keskimäärin 14 - 21 arkipäivää (mikä on ollut siis tilanne koko vuoden ennen lokakuuta). Kuinka tällainen odottelu vaikuttaakaan lapsiin ja lastensuojelun tarpeeseen, kun tiedossa on, että enemmistö Kuopionkin toimeentulotukiasiakkaista on yksinhuoltajaperheitä?  Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja tämä sanonta pätee myös sosiaalityössä. Arvon kuntapäättäjäkollegat, onko teidän omatunnossanne todella tilaa vielä monellekin kiireisestä päätöksenteosta johtuvalle epäonnistuneelle huostaanottopäätökselle? – Enemmistöllä vaikuttaisi olevan. Oma talouden sopeuttamishöyläni ei näin syvälle yllä.  Kuopion kaupungin tarkastuslautakunta on jo vuoden 2008 kertomuksessaan esittänyt lastensuojelun henkilöstön lisäämistä asiakasmäärien kasvun perusteella, mutta tälläkään ei vaikuttaisi olevan porvarienemmistöisessä hallituksessa mitään painoarvoa?  Oikeudenmukaista? Kustannustehokasta? Lapsen edun huomioivaa päätöksentekoa? - Jos vastaus näihin kysymyksiin on ei, ei, ja ei, suosittelen lämpimästi liittymistä mukaan porvarillisen hegemonian vastarintaliikkeeseen, jota myös Vasemmistoksi kutsutaan.  PS: Päätöspöytäkirja, jossa on nähtävissä myös Pauli Ruotsalaisen (Ps.) kannattamana äänestykseen saamani vastaesitys äänestystuloksineen, on saatavissa nähtäväksi kaupunginkansliasta ja pöytäkirjan tarkistuksen jälkeen myös sähköisenä osoitteesta: http://www.kuopio.fi/intrakun.nsf/Toimielin?OpenView&Cat=Kaupunginhallitus&Tit=Kaupunginhallitus&Expand=1

Maanantaina valtuustossa käytiin tiukkoja äänestyksiä.

 SDP veti tällä erää itsestänikin vasemmalle, kun se ehdotti koulutoimelle yhden miljoonan ja sosiaali- ja terveystoimelle 1,5 miljoonan euron lisämäärärahaa vuoden 2010 talaousarvioon. Itsehän esitin kaupunginhallituksessa maltillisemmin, että ensi vuodelle suunnitelluista 3 miljoonan euron kohdentumattomista lisäsopeutuksista rajattaisiin yhteensä 1, 5 miljoonan edestä ulkopuolelle koulutuspalvelut (500 000 €), päivähoito ja varhaiskasvatus (300 000 €), vapaa-ajanpalvelut (65 000 €) sekä kulttuuripalvelukeskus (135 000 €). Sosiaali- ja terveystoimelle suunnitelluista 1,2 miljoonan euron lisäsopeutuksista esin lisäksi leikattavan 500 000 €, jolloin sen suuruus olisi supistunut 700 000 euroon.

 Väistämättä sitä miettii nyt jälkeenpäin, mitenköhän olisi käynyt, jos demarit olisivat lähteneet tämän maltillisemman ja tasaisemmin eri toimialoille kohdennetun säästöleikkausesityksen taakse. Uskoivatko he todella, että koko 2,5 miljoonan euron ehdotus menisi tässä porvarienemmistöisessä vatuustossa läpi? Vihreätkin olivat käsittääkseni avoimesti ilmoittaneet, että olisivat ryhmänä voineet lähteä maltillisemman esityksen taakse, mutta demarit joustivat alkuperäisestä 3 miljoonan helpotuksesta vain 500 000 euroa, jonka seurauksena Vihreät lipsuivat porvaripuolueiden, Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisten pohjaesityksen taakse.

 Tuntuuhan tässä piikki omassa lihassakin tietyllä tavalla, kun Vasemmistoliitto ei tehnyt omaa esitystä enää valtuustolle, mutta en usko, että se olisi muuttanut lopputulosta mihinkään suuntaan. Isot kun olivat päätöksensä tehneet ja edelleen demokratiassa enemmistö on se, joka päättää. Lähtemällä demareiden esityksen taakse, oli sentään pieni toivonpilkahdus siitä, että jos kaikki pienet ryhmät olisivat tulleet tähän yhteisrintamaan, olisi lisämäärärahaa saattanut äänestyksen kautta koulutoimelle ja sotelle heruakin.

Demareiden ja Vasemmistoliiton ryhmien rivit pysyivät äänestyksessä tiukasti noiden täysin perusteltujen esitysten takana höystettynä kahdella Perussuomalaisella ja joillakin Vihreiden “rivirikkureilla”, mutta tulos oli lannistava: koulutoimen yhden miljoonan helpotusesitys kaatui äänin 24/35 ja sosiaali- ja terveystoimen 1,5 miljoonan esitys lisämäärärahasta äänin 20/39. Lisätalousarviot jouduttaneen siis ainakin näille toimialoille laatimaan, mikäli aiomme välttää lomautukset ja aiomme tarjota laadukkaita ja lakisääteisiä palveluita Kuopiossa jatkossakin.

Koulutuslautakunnan puheenjohtajan Anssi Laineen (Kesk.) kannattanee pyytää Kokoomuksen Taisto Toppiselle valtuustossa 16.11 luovuttamansa juustohöylä takaisin, sillä sille tulee varmasti tällä raamilla käyttöä ensikin vuoden aikana.

Julkaistu Kansan Uutisissa 13.11.2009

Anne Huotari kirjoitti kolumnissaan (KU 30.10) siitä, kuinka nuorille on tulossa paineita. Annelle tiedoksi, että nuorilla ON jo paineita. Mielestäni Huotarin analyysi perustulon ja täystyöllisyystavoitteen ristiriidasta ei nyt ihan vakuuta. Eikö Vasemmiston yksi keskeisimpiä tavoitteita tulisi olla työn ja ansioiden ikiliiton kyseenalaistaminen?

Kirjoitusta lukiessa alkoi erityisesti jurppia muutenkin vallitseva harha siitä, että ikään kuin ”me nuoret” emme ymmärtäisi mitään yhteiskuntasopimuksesta, osaisi kantaa huolta huoltosuhteen kasvavasta vinoumasta tai pitää puoliamme lakiuudistusten yhteydessä. Itse katson kasvavan eriarvoistumisen johtuvan pohjimmiltaan ihan jostakin muusta kuin edustamani ”Sega-sukupolven” aivonystyröistä.

Pitäydyin tuossa taas Kelan toimistolla. Sain nimittäin eilen postitse kielteisen päätöksen koskien hakemustani opintotuen lisäkuukausista. Kela eväsi kohdallani oikeuden lisäkuukausien saamiseksi, koska en ole esittänyt syytä opintojeni viivästymiselle, mikä siis tarkoittaa suomeksi viranomaisen arvioimaa tarpeeksi pätevää syytä, jollainen olisi ollut esim. oma tai lähiomaisen vakava sairaus tai muu vaikea elämäntilanne. Hetken asiaa puntaroituani päätin luopua ajatuksesta lähteä vierailemaan sedän kummin kaiman luona lapio olalla ja päädyin (tylsästi) valituksen kirjoittamiseen.

Lokakuussa 2008 tapahtui jotain täysin hämärää: minut nimittäin valittiin elämäni ensimmäisissä kunnallisvaaleissa kaupunginvaltuustoon ja - hallitukseen. Luottamustoimia saadessani ja gradusuunnitelman kuumottaessa pöytälaatikossa päätin jättää silloisen sivutoimeni. Nyt sitten Kelan keppi heiluu ja paukkuu, kun en kyennytkään suoriutumaan gradustani määräajassa luottamustoimien ohella.

Tässä porkkanoita raastellessani puntaroin pitäisikö minun nyt jättää luottamustoimet vai lukita keskeneräinen gradu pöytälaatikkoon. Jompikumpi pitäisi tehdä, jotta voisin lähteä toteuttamaan yhteiskuntavastuutani niihin Anne Huotarinkin puolustamiin ”kunnon töihin”. Tähän pohdintaan minut pakotti tosin ihan vaan puhdas huoli toimeentulosta tulevina kuukausina – ei niinkään korkea moraali tai huoli ikäihmisten selviämisestä lähivuosina.

En pääse irti ajatuksesta, onko tilanne Suomessa nyt siis niin, että opiskelijat ja muut pienituloiset eivät voi osallistua politiikan tekoon menettämättä oikeuttaan sosiaaliturvaan? Kuinka siinä tapauksessa onnistuu tämän suuren joukon etujen ajaminen pidemmällä aikavälillä? Onko nuorilla tässä maassa todellista mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa - muutenkin kuin Kelan valituskirjeillä tai nousemalla barrikadeille?

Perustulo turvaisi ihmisten perusoikeuksien toteutumisen huomattavasti vähemmällä byrokratialla kuin nykyinen paskasysteemi. Toisaalta, niin kauan kuin emme ole määritelleet, mikä on ”kunnon työtä”, mikä paskaduunia ja mikä ei työtä ollenkaan, ei ole mielestäni myöskään järkevää vaatia täystyöllisyyttä. Järkevänä vaatimuksena pitäisin vaatimusta nykyisen perustuslain noudattamista myös opiskelijoiden kohdalla niin, että me viimeisillämme olevat ”innovaatiokoneet” ja maamme tulevaisuuden Toivot saisimme perusturvaa aina ”synnytyshetkeen” saakka ilman tarvetta juosta Kelan luukulta soskuun almuja anelemaan. Mättääkö minussa vai systeemissä? Ei osaa sanoa, mutta yhdestä asiasta ainakin olen SATA varma: systeemi alkaa ottaa päähän ja pahasti.

Kirjoitus on julkaistu myös Savon Sanomissa 24.10.2009 

(http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/kapulana-rattaissa/495361) 

Kohta vuoden Kuopion kunnallispolitiikkaa sisältä käsin seuranneena uskallan väittää, että kaupungin taloudenpidon yksi keskeisimmistä ongelmista on päättäjien ja kaupungin henkilöstön välinen luottamuspula.

Henkilöstö nähdään liiaksi vain kulueränä ja kapulana rattaissa, eikä kaupungin työntekijöille osata aina antaa sitä painoarvoa, joka heillä on kaupunkilaistemme hyvinvoinnin tuottajana.

Vietämme maassamme parhaillaan julkisen sektorin purkutalkoita, jossa yhtenä keskeisenä osana on palvelutuotannon tehostaminen mm. kuntaliitoksien kautta.

Kuopiossa on käynnissä palvelualueuudistus, joka on sen verran innovatiivista laatua, ettei sen päämääristä voida - tai edes haluta - tehdä organisaatiokaaviota. Kaikkialla ovat muutoksen myllyt käynnissä ja kiirettä niiden läpiviemisessä ei yhtään hidasta talouden taantuma ja sen aiheuttamat uudet haasteet.

Itse kuuluun niihin vanhoillisiin nuoriin, jotka uskovat kehityksen ja todellisten tulosten syntyvän omin voimin, työtä tehden. Kuinka siis saada Kuopion kuntatalous vakaille raiteille, kun työntekijöitä samanaikaisesti lomautetaan, karsitaan ja uudelleen sijoitetaan?

Tällaisessa tilanteessa meiltä päättäjiltä vaaditaan ennen kaikkea luottamusta henkilöstön osaamiseen ja sen maksimaaliseen hyödyntämiseen yhteiseksi hyväksi, mutta myös rohkeutta priorisointeihin.

Perustyötä on resursoitava siellä, missä sille on tarvetta ja esimerkiksi ulkopuolisten konsulttien tekemiä kehittämishankkeita on varmasti vara vähentää nykyisestä.

Kaupunkimme jo melko lailla uuvutettua henkilöstöä on syytä paitsi kuulla, niin myös aidosti kuunnella uudistuksia ja priorisointeja tehtäessä. Tämä tarkoittaa käytännössä, että korvamme ovat aidosti auki erityisesti oman henkilöstömme suunnalta tulevia kehittämissuunnitelmia kohtaan.

He jos ketkä tietävät, mistä kohtaa on vielä vara lapioida ja missä kohtaa kannattaisi peruskallioporauksen sijasta lapioida kasa multaa puun istuttamiseksi.

Kuopiossa investointihanoja on jo käännetty pienemmälle, henkilöstösäästöjä tehdään jatkuvasti ja kunnallisveroprosenttiakin on alustavasti sovittu korotettavan ensi vuodelle. Kuitenkaan kuntatalousennusteet eivät vielä lupaa hyvää. Missä siis mättää?

Palveluiden kysynnässä ei luulisi vajetta syntyneen, varsinkin kun ottaa huomioon sosiaali- ja terveysalan osakkeenomistajien kasvavat tuotot sijoituksilleen tai yksityisten rakennusyhtiöiden halukkuuden rakentaa uudiskohteita myös Kuopioon.

Mutta mitäpä jos me päättäjät todella suuntaisimmekin katseemme henkilöstökulujen sijasta rajusti kasvaviin kaupungin ostopalvelumenoihin?

Väitän, että mikäli me kansalaiset ja päättäjät hiljaa hyväksymme kuntien kasvavat ostopalvelumenot sekä Kelan kautta yksityissektorille valuvat rahavirrat ja samanaikaiset valtion verohelpotukset, ajamme väistämättä niin valtion kuin kunnatkin jatkuvaan taloudelliseen epätasapainoon.

Voittajina tässä kehityksessä eivät selviä sen paremmin enemmistö kansalaisista, kuin pien- ja keskisuuret yrityksetkään.

Mikäli vielä joihinkin talousteorioihin on uskominen, tulevat verorahamme vapailla, monopolisoituvilla palvelumarkkinoilla vain kasautumaan suurpääomaomistajien pohjattomaan taskuun.

Tässä Kuopion Siikalahden ensisuojalla pitämäni ja alkuperäisestä tiivistetty puhe 17.10.

Arvoisat kuulijat, Kuopiossa oli vuoden 2008 tilastoinnin mukaan 186 asunnotonta, joista nuoria alle 25-vuotiaita oli peräti 65.  Näin siis kaupungissamme, jonka Yrityspalvelu ilmoittaa internetissä vapaata liiketilaa olevan myytävänä tai vuokrattavana yhteensä 66 430 neliömetriä!     Asunnottomuuden syyt ovat moninaiset, mutta varmaa on, että taantuma on osaltaan vauhdittanut myös asunnottomuuden kasvua. Ilmeisesti pitkäaikaisasunnottomuutta on saatu jonkin verran jopa vähennettyä viimeisen vuoden aikana, mutta nuorisoasunnottomuuden kerrotaan olevan kasvussa. – Enkä yhtään ihmettele. Voin omasta kokemuksestanikin kertoa, että esimerkiksi maamme opintotuki-järjestelmä on jäänyt auttamattomasti jälkeen yleisestä hintakehityksestä ja erityisesti asuntojen vuokrien osalta. Työstä ja yhteiskunnan tuista huolimatta, kuuluun siihen suureen joukkoon maamme nuoria, jotka kaikesta huolimatta ajautuvat aina hetkittäin tilanteeseen, ettei auta muu kuin kilauttaa kotiin tai kaverille ja lainata euroja henkensä pitimiksi. Nuorten kasvava asunnottomuus, työttömyys ja suoranainen köyhyys koskettavat siis paitsi nuorta itseään, niin myös heidän vanhempiaan ja muita läheisiään. Entäpä ne maamme tuhannet yksinäiset nuoret ja iäkkäämmätkin ihmiset, joilla ei ole perhettä tai kaveria jolle kilauttaa tarvittaessa. Mielestäni on tarpeen ja oikeutettuakin kysyä, kantavatko niin sanotun hyvinvointiyhteiskuntamme turvaverkot vielä, vai joko niissä on ihmisen mentäviä aukkoja? Poliittisena päättäjänä tulen tekemään kaikkeni tihentääkseni näitä yhteiskunnan tukiverkkoja. Ei kuitenkaan niin, että niillä kalastellaan vapaudenkaihoisia ihmisiä byrokratian rattaisiin, vaan niin että jokainen tässä yhteiskunnassa voisi luottaa siihen, että jos putoaa, niin putoaminen ei tapahdu tyhjän päälle.  Perustulo voisi olla yksi tällainen yksilöiden vapautta lisäävä, mutta tasa-arvoista perusturvaa tarjoava malli, jota kohti suomalaista perusturvajärjestelmää voisi mielestäni kehittää.     Yön aiheeseen palatakseni, olin ylpeä savolaisuudestani lukiessani eilen aamuna Savon Sanomista, että Helsingin kaupunki on ottamassa mallia Kuopion Työterapisen yhdistyksen toiminnasta ja haluaa rakentaa Patakukkulan kaltaisia palvelutaloja pääkaupunkiseudulle. Inkilänmäellehän on maaliskuuksi valmistumassa paitsi 20 asuntoa Kuopion pitkäaikaisasunnottomille, niin myös kauan odotettu ensimmäinen selviämisasema. 

Patakukkulan rakennushankkeen lisäksi pidän tärkeänä tämän tilaisuuden muiden järjestäjien rinnalla, että kaupunkiimme nimettäisiin erityinen viranomaistaho, joka vastaisi nuorten asunnottomien määrästä ja syistä, jonka vuoksi nuoret ovat asunnottomia. Se tilastoisi asunnottomien määrän paitsi asuntojonotilanteisiin pohjautuen, niin myös keräten arvioita eri asunnottomien parissa toimivilta yhteisöiltä. Luonnollisinta tällaisen toiminnan aloittaminen olisi varmasti Kuopion asuntotoimessa. Lisäksi ehdotan, että Kuopion kaupunginhallituksen konsernijaos yhdessä Tilakeskuksen ja asuntotoimen edustajien kanssa käynnistäisi pikimmiten neuvottelut, johon se kutsuisi mukaan myös kaupungin asuntoyhtiöiden Niiralan-kulman ja Kuopaksen edustajat. Neuvotteluissa pohdittaisiin kaupungin asuntotuotantoa kokonaisuutena ja visioitaisiin keinoja, joilla vastata tulevaan kasvavaan ikäihmisten tehostettuun palveluasumistarpeeseen, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluihin, sekä opiskelijoiden muuttuneisiin asumistarpeisiin.

Asuntopolitiikka on ja se tulisi jatkossakin olla tiiviisti kytköksissä kaupungin harjoittamaan sosiaalipolitiikkaan. Asuminen on ihmiselle perusoikeus jo YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 25 artiklaan vedoten, eikä siitä ole varaa tinkiä senttiäkään. Suomen bruttokansantuote oli viime vuonna 2008 186 miljardia euroa, mikä tekee 35 091 € henkeä kohti. Luulisi tuolla summalla turvattavan vähintäänkin katto pään päälle jokaiselle?    Tahdon vielä jakaa kanssanne pienen otteen yhdestä lempikirjoistani, nimittäin Kahlil Gibranin kirjasta Profeetta (s.- 40 - 42).    Näiden sanojen myötä toivotan kaikille meille oikein lämminhenkistä ja antoisaa asunnottomien yötä 2009! 

Masentaa eilinen valtuuston päätös viiden kuopiolaisen koulun ja päiväkodin peruskorjauksesta ja uudisrakentamisesta elinkaarimallilla. Äänestytin asian ehdottaen, että kaupunki tuottaisi hankkeet ehdotusta edullisemmin ja samassa aikataulussa omana toimintana, mutta luottoa oman kaupungin rakennuttamishankkeisiin ei tunnu valtuustolta löytyvän. Ikävää se on siksi, että lopulta kalliimman toteutuksen maksajiksi joutuvat kuntaveronmaksajat samaan aikaan kun palveluntuottaja, pörssiyhtiö Lemminkäinen voi hymyillen luvata vakaan julkisen sektorin investoinneiltaan 18 prosentin tuottoa osakkenomistajilleen…

Perussuomalaisten ja toveri Kalle Keinäsen tuella valtuustossa sain siis asian äänestykseen, mutta äänestystulos oli lannistava 50-5 elinkaarimallitoteutuksen eduksi. Noh, ainakin tarvittavat korjaus ja rakennustyöt päästään aloittamaan ja iso joukko kuopiolaisia lapsia ja nuoria pääsevät pian uusiin tiloihin. Pidetään peukkuja sille, että työt hoituvat nyt mahdollisimman mutkattomasti ja korkeintaan sovittujen  kustannusten puitteissa.

Tänään vietimme Kuopiossakin autotonta päivää. Olin se kunniaksi mukana järjestämässä parkkipaikkapiknikkiä Kauppakadun ja Haapaniemenkadun risteyksessä sijaitsevilla parkkipaikoilla.

 http://yle.fi/alueet/savo/2009/09/autottoman_paivan_tempaus_maksoi_20_euroa_1022499.html

Oli tosi mukavaa! Linnunlaulu soi (vaikkakin nauhurista) ja ihmiset suhtautuivat tempaukseen ehkä yllättävänkin positiivisesti. Maalasimme asfalttia katuliiduilla ja saimme hetkittäin nauttia jopa auringon paisteesta. Siinä oli hyvä haaveilla vilteillä istuskellen hybridi-autoista, edullisemmasta ja toimivammasta joukkoliikenteestä, sekä vapaasta kaupunkitilasta. Aina on yhtä virkistävää huomata etten ole yksin kantaessani huolta muustakin kuin pääomaomistajien kukkaron paksuudesta…

Julkaistu Kuopion Kaupunkilehdessä 16.9.2009: 

Kaupunginhallitus ei valitettavasti näyttänyt vihreää valoa aloitteelleni autottoman päivän tempaukseen. Kuuden tuhannen euron tukisummalla Kuopion liikenne olisi voinut tarjota kaupunkilaisille matkustuspalvelut koko päivän ajan euron kertalippuhinnalla ja hoitaa muut asiaan kuuluvat tapahtumajärjestelyt.

Autotonta päivää 22.9 vietetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa Suomessa osana kansainvälistä liikkujan viikkoa. Suomessa sen viettoa on suunniteltu jo ainakin Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Oulussa paikallisliikenne tarjoaa kaupungin kanssa yhteistyössä 65 vuotta täyttäneille kertamaksun lasten lipun hinnalla kolmen viikon ajan klo: 10 - 14. Kuopiossa kaupunginhallitus katsoi, että aloite on sinänsä hyvä ja kannatettava, mutta päätti siirtää tempauksen järjestämisen ensi vuodelle, jotta euron hintaisten lippujen lisäksi ehditään huolella suunnitella muutakin oheistoimintaa. Summan katsottiin olevan tässä taloudellisessa tilanteessa liian korkea kyseisen tempauksen järjestämiseen.

Mielestäni on käsittämätöntä, että samaan aikaan kun KH esittää valtuustolle koulujen ja päiväkotien peruskorjausta toteutettavaksi lähes sadan miljoonan euron elinkaarimallisella ostopalvelusopimuksella pörssiyhtiön kanssa, koetaan kuuden tuhannen euron tapahtuma-avustuksen myöntäminen Kuopion Liikenteelle liian korkeaksi. Sinänsä on lohdullista, että tahto järjestää tapahtuma vuonna 2010 on olemassa. Toivotaan vaan, että siitä muistuttelee ensi vuonna ajoissa joku suuremman puolueen valtuutetuista, jottei sen järjestäminen taas tyssää siihen, että asian esitti ”väärän” puolueen edustaja. Erkkikin sen nimittäin ymmärtää, että ajan tai rahan puutteesta tässä poliittisessa hännänvedossa ei ollut todellisuudessa kysymys.  Kaikesta huolimatta kannustan kaikkia kaupunkilaisia kiittämään Kuopion liikennettä hyvästä tarjouksesta ja osallistumaan omalta osaltaan ilmastotalkoisiin jättämällä auton kotiin 22.9.2009. Toivottavasti sää suosii, jotta reippaita jalankulkijoita ja pyöräilijöitä riittää tuona päivänä kaduillamme bussien lisäksi.  

 Lisää aiheesta löytyy osoitteesta: www.autotonpaiva.fi

 PS: Tervetuloa mukaan Parkkipaikkapiknikille 22.9 klo: 12 - 15 H-talon parkkipaikalle Kauppakadun ja Haapaniemenkadun risteyksessä!  

Vastaus Vilma Krögerin mielipidekirjoitukseen (SS 8.9.2009) http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/hallintokulut-nostavat-palveluiden-hintaa/481145

 Olen samaa mieltä valtuutettu Krögerin kanssa siitä, että “kaiken päämääränä tulee olla kuntalaisten toimivat ja laadukkaat palvelut, joita arvioidaan ja valvotaan säännöllisesti”. Tavoitetta voidaan perustella paitsi tasa-arvon ja kansalaisten hyvinvoinnin toteutumisen näkökulmasta, niin myös perustuslaillisena ja kuntalain mukaisena kansalaisoikeutena. Kukaan tuskin kyseenalaistaa tämän tavoitteen tärkeyttä mietittäessä kunnan tehtäviä ja asetettaessa niitä tärkeysjärjestykseen.Sanoohan jo perustuslakimmekin, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on lain mukaan myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu, sekä edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä (PL § 19).Kuntalaissakin säädetään kunnan perustehtäväksi pyrkimys edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan (KL § 1:3).En kuitenkaan ole Krögerin kanssa samaa mieltä siitä, että olisi yksi ja sama tuottaako kunnan palvelut yksityinen vai julkinen sektori. Itse asiassa kyseenalaistaisin kokonaan ajatuksen siitä, voidaanko yksityisen sektorin tuottamista palveluista enää yleensäkään puhua kunnan tuottamina palveluina?– Varmasti voidaan siinä mielessä, että tällä hetkellä julkishallinto tukee verovaroin yksityissektoria aina vain enenevässä määrin. Sen lisäksi, että yksityissektori määrittää itse asiakas- ja palvelumaksujen suuruuden tuottamistaan palveluista ja useimmiten pyrkii maksimoimaan voittonsa, saa se turvattua toimintaansa “kunnan raskaan hallinnon” kanssa tehtävien ostopalvelusopimusten kautta.Kuopiossa ostopalvelumenot ovat vuonna 2009 kasvaneet yhteensä 6,6 prosenttia, mikä vastaa 7,3 miljoonaa veroeuroa. Merkittävintä ostopalvelujen kasvu on ollut sosiaali- ja terveystoimessa, jossa asiakasostopalvelut ovat lisääntyneet 8 prosenttia eli 6,6 miljoonaa euroa edellisvuoteen verrattuna. Näin siis samaan aikaan kun kaupungin palkkamenot ovat samaa suuruusluokkaa verrattuna vuoden 2008 tasoon ja henkilöstöön kohdistuneet säästötoimenpiteet (lomautukset ja tehtävien täyttämättä jättämiset) ovat tänä vuonna tuoneet “vain” noin 3 miljoonan euron säästön palkkamenoihin verrattuna edellisvuoden tammi-heinäkuun vastaaviin kuluihin.

Eikä tässä vielä kaikki. Paitsi, että yksityissektorin sinänsä varmasti hyvää tarkoittavat ja laadukkaitakin palveluja tuottavat palveluntarjoajat perivät asiakkailtaan (tai heidän vakuutusfirmoiltaan) asiakasmaksuja ja kunnilta verovaroja maksupalvelusopimusten kautta, on heidän toimintansa usein myös valtion verokassan tukemaa Kela-avustusten kautta.

Niin kauan kuin kunnilla on lain mukainen velvollisuus tuottaa tiettyjä hyvinvointi- ja terveyspalveluja asukkailleen, en näe juuri kenenkään edun mukaisena ulkoistaa näitä välttämättömiä palveluita voittoa tavoitteleville yksityisille palveluntuottajille. Ainoa, joka tästä kuviosta hyötyy, ovat ne fiksut a siihen kykenevät pääomasijoittajat, jotka ovat laittaneet omaisuuttaan varmaa voittoa tahkoaviin hyvinvointipalveluita tuottaviin suuryhtiöihin. Nimenomaan suuryhtiöihin, sillä pienet yritykset jäävät tässä kilpailussa joka tapauksessa ennen pitkää niiden jalkoihin. Työntekijätkään tästä yksityistämiskuviosta tuskin hyötyvät pidemmän päälle, sillä vaikka he nyt ehkä saavatkin yksityissektorilla parempaa palkkaa, niin jatkuvien tulos- ja laatutavoitteiden kanssa kamppaileminen tuskin takaa huimia palkkoja hamaan tulevaisuuteen. Jos takaakin, tarkoittaa se kovenevia palveluhintoja ja siten kasvavaa kynnystä tietylle osalle väestöstä hakeutua palveluiden käyttäjäksi. Työ yksityissektorilla tuskin lienee aina herkkua siksikään, että uskon monen alalla työskentelevän ymmärtävän, mitä markkinalogiikka hyvinvointialalla tarkoittaa palveluntarvitsijoiden näkökulmasta ja tässä kohtaa ammattietiikka joutuu monen kohdalla törmäyskurssille kamppailussa yksityissektorin tuottovaatimusten kanssa.

Toki pitää tehdä ero sen suhteen puhummeko kunnallisten palvelujen yksityistämisestä terveys- ja hyvinvointipalveluiden kohdalla, vai esimerkiksi kunnallisessa rakentamisessa, ATK-toiminnoissa jne. Tietyillä osa-alueilla yksityistäminen voi jopa parhaimmillaan luoda tervettä kilpailua ja siten parantaa veroeurojemme “tuottavuutta”. Mutta ideologiseen markkinoiden luomiseen julkisin varoin en usko ja yksityissektorilla tavoiteltu pääoman kasvu on luotava aina jostakin. Yleensä se luodaan joko työtä tehostamalla tai hintoja korottamalla, mikä ei yleensä tarkoita yksittäisen työntekijän tai palvelunkäyttäjän etua.

On mielestäni eri asia tarkastella, josko kunta voisi karsia joistakin toiminnoistaan, ts. päättää ettei jotakin nykyisistä palveluista tai investointihankkeista toteutetakaan jatkossa verovaroin, kuin käydä jatkuvaa vääntöä siitä, otetaanko kaikkien toimintojen suhteen linjaksi ulkoistaminen vai ei-ulkoistaminen. Ratkaiseva iänikuinen, mutta edelleen ajankohtainen kysymys tässä keskustelussa onkin, mitkä ovat niitä palveluita, jotka me kuntalaisina haluamme turvattavan verovaroin? Tällaisia tasa-arvoista ja hyvinvoivaa yhteiskuntaa rakentavia peruspalveluita katsoisin olevan ainakin päivähoito- ja koulutuspalvelut, tietyt kaikille tarpeelliset terveys- ja sosiaalipalvelut sekä monet kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut.

Väitän siis, että useimmiten kustannustehokkain keino tuottaa kuntalaisille välttämättömät ja laissa oikeutetut palvelut olisi tuottaa ne itse. Hallintoahan ei ulkoistamisen kautta voida välttää niin kauan kuin yksityissektori pumppaa verovarojamme toimintansa tueksi. Jonkunhan niitä ostopalvelusopimuksiakin on kunnassa laadittava ja julkisen sektorin palveluiden laatua ja toimintaa valvottava. Niin, ellemme sitten usko täysin vapailla markkinoilla tuotettuihin palveluihin USA:n malliin?

Kannattaa siis tutustua perusteellisesti siihen, millä rahalla yksityissektorin palveluntuottajat tekevät ihmeitään ja varmistavat tuottamiensa palveluiden laadun ennen kuin alamme perustelemaan niiden paremmuutta hinnalla tai keveämmällä hallinnolla. Eivät varat yksityissektorin toimintaankaan taivaasta tipahda ja jos tipahtavatkin, niin haluaa se taivas rahansa takaisin vielä jossain vaiheessa - oletettavasti korkojen kanssa.